Vastuullisuus seurassa

Vastuullisuus askeleet

Olemme Olympiakomitean ja Voimisteluliiton auditoima Tähtiseura. Seuramme auditoitiin onnistuneesti uudelleen vuonna 2023. Pyrimme olemaan Tähtiseura nyt ja tulevaisuudessakin. Tähtiseura-merkki ansaitaan laadukkaasta ja vastuullisesta toiminnasta, jossa otetaan kaikki mukaan toimintaan tasapuolisesti. Haluamme kannustaa kaikkia liikkumaan, nauttimaan liikunnan tuomasta ilosta sekä rohkaisemme kokeilemaan uusia liikuntatapoja! Jokainen on tervetullut tunneillemme vauvasta vaariin. Pyrimme edistämään osaltamme Ulvilan ja lähialueiden terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia yhteistyössä kaupungin ja muiden paikallisten liikuntatoimijoiden kanssa.

Olemme mukana Vastuullisuus askelissa, ja haluamme toimia vastuullisesti sekä harraste- että kilpatoiminnassa. Meidän seurassa kilpaillaan kaikki huomioon ottaen ja ilman dopingia! Seuraamme toimintaa erilaisin mittarein ja valmennusvastaavat ovat säännöllisesti yhteydessä jokaiseen joukkueeseen ja valmentajaan. Keräämme palautetta säännöllisesti ja palautetta voi aina jättää sivuillamme olevan yhteydenotto-lomakkeen kautta. Nuoret voimiselijamme vastaavat säännöllisesti Kahoot!-kyselyyn ja heidän vanhemmilleen teetämme myös vuosittain palautekyselyt. Harrasteryhmissä, sekä aikuisissa että lapsissa/nuorissa, sähköinen palautekysely toteutetaan n. 2 vuoden välein, mutta palautetta kerätään tunneilla jatkuvasti.

Emme hyväksy minkäänlaista epäasiallista käytöstä seurassamme. Kiusaaminen, seksuaalinen tai henkinen häirintä, ulkopuolelle jättäminen tai hyvän valmennuksen laiminlyönti ei kuulu seuramme toimintaan. Mikäli koet kuitenkin tällaista seuramme toiminnassa, voit olla yhteydessä meidän häirintäyhdyshenkilöihin tai laittaa viestiä Et ole yksin-palvelun kautta. Yhteystiedot löytyvät Yhteydenotto-välilehdeltä. Oheisesta julisteesta löydät ohjeet, miten toimitaan, jos kohtaat häirintää.

Haluamme toimia avoimesti ja osallistaa kaikki jäsenemme ja toimijamme toimintaamme. Johtokunta pyrkii tiedottamaan kaikkia työstään, sekä mitä seurassa tapahtuu. Muistutamme jäseniämme pitämään yhteystiedot (sähköposti) ajantasalla, jotta voimme tiedottaa asioista reaaliajassa. Lisäksi tiedotteemme näkyvät verkkosivullamme Ajankohtaista-osiossa sekä somessa; Facebookissa Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ja Instassa #ulvilanvoli.

Ohjaajamme ja valmentajamme panostavat laadukkaadeen lasten ohjaukseen. He ovat koulutettuja, vastuullisia ja innostuneita tekijöitä. Koulutamme heitä säännöllisesti ja palkitsemme tehdystä työstä. Uudet ohjaajat ovat aina tervetulleita seuraamme. Tutor-ohjaajamme ja valmentajamme auttavat alkuun yhdessä toimialavastaavien kanssa. Kurkkaapa oheisesta Youtube-linkistä, millaista vastuullinen valmennustyö on. Lisäksi voi ottaa seurantaan instassa sivun #laadukaslastenohjaus, jota myös ohjaajamme ja valmentajamme seuraavat.

Tavoitteenamme on toimia turvallisesti, asianmukaisissa tiloissa sekä ympäristöasiat huomioon ottaen. Teemme harkitusti välineostoja, käytämme julkisia tiloja (kustannustehokkuus, huolto ja siivous toimii) sekä kannustamme liikkumaan tunneillemme kävellen tai pyörällä. Suosittelemme myös kimppakyytejä sekä tunneille kulkiessa että kilpailu-/esiintymismatkoille. 

Yhdessä tehdään, yhdessä liikutaan ja yhdessä pidämme toisistamme huolta! Jokainen jäsen on kallis aarteemme!

Henkilörekisteriseloste

REKISTERISELOSTE HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYTOIMISTA

1. Rekisterinpitäjä

Nimi:Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry, Voimisteluliitto
Y-tunnus:1003138-8101+000003138-8100
Osoite: Palokulmantie 24, 28450 Vanha-Ulvila


2. Yhteyshenkilö tätä rekisteriä koskevissa asioissa

Nimi: Johanna Haikonen
Sähköposti:uvl.ulvila@gmail.com
Puhelinnumero:050 468 5130
Osoite:Palokulmantie 24, 28450 Vanha-Ulvila

3. Rekisterin nimi

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n Suomisport-palvelun henkilörekisteri.

4. Rekisterin kuvaus ja kerättävät tiedot

SPORTTITILILTÄ KERÄTTÄVÄT TIEDOT

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry saa käyttöönsä Suomisportin Sporttitileille kerätyt henkilötiedot, kun rekisteröitynyt asioi palvelussa.

Sporttitilin tiedot ovat:

  • nimi

  • Sportti-ID

  • kansalaisuus

  • puhelinnumero

  • sähköpostiosoite

  • postiosoite

Jos rekisteröityjä hoitaa asioita huollettavansa puolesta, kerää Suomisport-palvelu huollettavan vastaavat tiedot organisaation käytettäväksi.

Jokainen rekisteröitynyt sitoutuu yleisiin Suomisportin tietosuojakäytäntöihin Sporttitilin luodessaan. Seloste on nähtävillä Suomisportin nettisivuilla: https://info.suomisport.fi/tietosuojaseloste/


ULVILAN VOIMISTELU JA LIIKUNNAN JA VOIMISTELULIITON TOIMESTA KERÄTTÄVÄT TIEDOT


Tämä tietosuojaseloste koskee Voimisteluliiton/Ulvilan voimistelu ja Liikunta ry:n käsittelemiä tietoja Suomisportissa. Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan, miten organisaatiomme käsittelee rekisterinpitäjänä henkilöiden Suomisportin Sporttitilien henkilötietoja (kuvattu yllä) ja muita palvelun käytön yhteydessä annettavia tietoja.

UVL kerää vain tarpeellisia tietoja, joita tarvitaan mm. jäsenyyteen, joukkueisiin, tapahtumiin tai muuhun toimintaan liittyen. Tietoja voidaan tarvittaessa kysyä lisäkysymyksillä ilmoittautuessa esim. tapahtumiin tai muuhun toimintaan. Voidaan kysyä esimerkiksi valokuvausluvasta seuran tapahtumissa, ruoka-aineallergiasta tai vaatekoosta.

5. Henkilötietojen käsittely ja käyttö

HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY


Kerättävät tiedot näkyvät Suomisport-palvelussa organisaation pääkäyttäjän antamien käyttöoikeuksien mukaisesti Suomisportin selain- ja mobiilisovellusversioissa. Henkilötietoja organisaatiossamme käsittelevät vain ne henkilöt, joilla on toiminnan järjestämisen kannalta välttämätöntä päästä käsittelemään henkilötietoja.

Henkilötietoja käsittelevät mm. valmennuksesta, koulutuksesta ja muusta toiminnasta vastaavat henkilöt. Ryhmien ja joukkueiden toiminnoissa henkilötietoja käsittelevät joukkueenjohtajat tai tapahtumien järjestäjät.

TIETOJEN KÄYTÖN OIKEUSPERUSTE JA TIETOJEN VÄLITTYMINEN

Suomisportin kautta kerättäviä tietoja käytetään organisaation toiminnan järjestämiseen.

Tietojen keruu ja käsittely perustuu oikeutettuun etuun, jotta organisaatiomme voi järjestää toimintaansa. Jäsentietojen osalta henkilötietojen käsittely ja keruu perustuu yhdistyslakiin.

Organisaatiomme käyttää henkilötietoja urheilu- ja muun toiminnan järjestämiseen, maksuliikenteeseen, viestintään, jäsenhallintaan ja ryhmien, tapahtumien sekä joukkueiden organisointiin.
Ilmoittautumisen yhteydessä saatetaan kysyä tapahtumaan liittyviä rekisteröityneen henkilön allergia-, vaatekoko-, majoitus- tai muita tietoja. Nämä tiedot välitetään esimerkiksi leiri-, koulutus- tai ravintolatoimintaa järjestäville tahoille.

7. Tietojen suojauksen periaatteet

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry on sitoutunut käsittelemään henkilötietoja henkilötietosuojaa koskevan sääntelyn mukaisesti (gdpr).

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry on sopinut Suomisportin henkilötietojen käytöstä tietojenkäsittelysopimuksella.

Suomen Olympiakomitea ry:llä, joka omistaa ja vastaa Suomisport-palvelusta, on toimitussopimus palvelun teknisen toimittajan kanssa, jossa noudatetaan seuraavien sopimusten mukaisia tietoturvan ja tietosuojan sekä henkilötietojen käsittelyn ehtoja IT2015 YSE-yleiset sopimusetoja (kohta 8) ja sopimus IT2015 ETP-erityisehtoja tietoverkon välityksellä toimitettavista palveluista (kohdat 13 ja 14) sekä IT2018 EHK – yleisehtoja. Tekninen toimittaja täyttää ISO-9001 ja ISO-27001 standardit.

8. Henkilötietojen säilytysaika, tarkistaminen ja muokkaaminen

Palveluun rekisteröitynyt käyttäjä näkee aina itse omat ja huollettaviensa tiedot kuten henkilö-, ilmoittautumis- ja maksutietonsa omalta Sporttitililtä ja voi hallinnoida ja ylläpitää niitä.

Henkilötietoja säilytetään niin kauan, kun oikeutettuun etuun perustuva henkilötietojen käyttötarkoitus on olemassa, jonka jälkeen henkilötiedot voidaan poistaa. Jäsentietojen osalta henkilötietojen käsittely ja keruu perustuu yhdistyslakiin.

9. Omien tietojen poistaminen

Rekisteröitynyt henkilö voi pyytää muiden, kuin Sporttitilin tietojen poistoa tämän selosteen yhteyshenkilöltä. Jos rekisteröityneellä on kuitenkin avoimia maksuja tai muita tietoja, joita on välttämätöntä säilyttää, kaikkia tietoja ei voida poistaa. Sporttitilin poiston osalta henkilö on sitoutunut yleiseen Suomisportin tietosuojaselosteeseen ja sen määrittelyyn Sporttitilin tietojen poistosta: https://info.suomisport.fi/tietosuojaseloste/ Näissä tapauksissa, rekisteröitynyt henkilö voi olla yhteydessä Suomisportin asiakaspalveluun: suomisport@olympiakomitea.fi

10. Sporttili: Suomen Olympiakomitea ry tietojen käsittelijänä ja rekisterinpitäjänä Suomisportissa

Alla on kuvattu Sporttitilin henkilötietojen yleiset käyttöperiaatteet, joihin palveluun rekisteröityneet käyttäjät hyväksyvät luodessaan oman tilinsä Suomisporttiin. Seloste on kokonaisuudessaan luettavissa: https://info.suomisport.fi/tietosuojaseloste/

Suomisport on Suomen Olympiakomitean ja suomalaisen urheiluyhteisön yhteinen palvelu, johon yksityishenkilö luo itselleen oman asiointitilin, Sporttitilin. Sporttitilejä voi henkilöllä olla vain yksi. Henkilötunnus toimii tiliä luodessa henkilön yksilöinnin välineenä, minkä pohjalta jokainen saa itselleen henkilökohtaisen Sportti-ID:n. Henkilötunnuksen kerääminen yksilöintiä varten on palvelussa tarpeellista ja lainmukaista. Sporttitilin luonnin yhteydessä kysyttävää henkilötunnusta ei välitetä tai käsitellä Suomisport-palvelussa. Suomisport-palvelun henkilötietojen käsittelijät eivät näe, eivätkä käsittele rekisteröityjen henkilötunnuksia. Henkilötunnus näkyy tarvittaessa vain Suomisport-palvelun pääkäyttäjälle virhetilanteiden korjaamista varten.

Suomisport-palvelu ei siirrä tietoja EU:n tai ETA:n ulkopuolelle. Säilytys ja käsittely EU:n tai ETA:n alueella.

Sporttitiliä käyttämällä rekisteröity voi hankkia eri organisaatioilta palvelussa tarjolla olevia erilaisia liikunta- ja urheilupalveluja kuten kilpailulisenssejä, pelipasseja, vakuutuksia, urheiluseurojen jäsenyyksiä, tuotteita ja palveluja sekä ilmoittautua erilaisiin tapahtumiin, ryhmiin ja joukkueisiin.

Sporttitilin avulla henkilö voi hallinnoida omia ja huollettaviensa asioita. Rekisteröitynyt henkilö näkee aina Sporttitililtään omat ja huollettaviensa tiedot. Jokainen käyttäjä sitoutuu tiliä luodessaan Suomisportin omiin tietosuojakäytäntöihin.

Suomen Olympiakomitea toimii rekisterinpitäjä Sporttitilien tietojen osalta ja seura/lajiliitto oman käyttönsä osalta.

Sporttitilin henkilötietojen käsittely tapahtuu niiden palveluntarjoajien (lajiliitto, seura, muu organisaatio) henkilötietojen käsittelijöiden toimesta, joille on myönnetty palvelun organisaation käyttöoikeus.

Henkilötietojen käsittelijät saavat käyttöoikeuden rekisteröidyn tietoihin ainoastaan määräajaksi, rekisteröidylle asioinnin yhteydessä ilmoitettuun lainmukaiseen käyttötarkoitukseen. Jokainen henkilötietojen käsittelijä organisaatiossa on sitoutettu käyttöehdoin Suomisportin käyttöön ja tietosuojaan.

Suomisport-palvelu voi käyttää rekisteröityjän henkilötietoja informoidakseen rekisteröityneitä itse Suomisportissa tarjolla olevista liikunnallista elintapaa edistävistä asioista, tavaroista tai palveluista.

Sporttitilin henkilötietoja ja Suomisport-palvelun asiointitietoja voidaan käyttää anonymisoituna tilastotietona tutkimus- ja viranomaistarkoituksiin.